BÄNDIT

X1C#

X1C# on kovaa potkivia rumpuja, kiukkuista bassoa ja syntikkaa sekä särökitaroita yhdistelevä punkin ja drum and bassin ristisiitos. Punk ja konemusiikki yhdistyy orgaanisten soittimien, kellontarkkojen kone-elementtien ja ilkeiden syntikoiden tiukaksi symbioosiksi. X1C# on ennenkaikkea tiukkaakin tiukempaa klubipunkkia, jolla on tunnelmallisemmatkin puolensa.
 
Bändissä ja sen eri biisiprojekteissa on mukana suomalaisia pitkän linjan muusikoita. Toisinaan musaa on tehty huonompien motiivien siivittämänä ja välillä taas parempien. Nyt tarkoitusperät ovat hyvät ja musaa tehdään tärkeimmälle kohdeyleisölle eli puhtaasti itselle. X1C#:sä biisejä, kun soitettiin tekijänsä lähipiirille, niin siellä alkoi päät nytkymään positiivisessa hengessä. Biisit tuumattiin tuottaa valmiiksi ja ne sitten ovat myös ison yleisön kuultavana.
 
Ensimmäinen julkaisu ”Hermokiitäjä” julkaistiin 3.4.2025. Sittemmin bändi on julkaissut useamman singlen ja syyskuussa ”Kunnes toisin todistetaan” -EP:n. EP:llä mukana tykittää laaja kirjo kotimaisia muusikoita. Koko projektin takana on ja X1C# kollektiivin pääpiruna häärää Tyrävyö-yhtyeestä tuttu Eero Valorinta.
 
X1C# on:
Sävellykset – X1C#
Sanoitukset – X1C#, Kauko Röyhkeä
Sovitukset – X1C#, Kauko Röyhkeä, Teijo Jämsä, Mitja Lepistö
 
Muusikot – X1C#, Teijo Jämsä, Kauko Röyhkeä, Mitja Lepistö, pirinjaska
 
Miksaus – Jyri Riikonen / E-studio
Masterointi – Petri Majuri / E-studio
 
Tuotanto, julkaisu ja jakelu: TJOY Entertainment
PR: Heta Hyttinen / Ginger Vine Management
 
 
Ota bändi seurantaan somessa ja debyyttisinglen ilmestyttyä tietenkin myös Spotifyssä.
 
 
Linkit
 
Instagram: x1c_official
Facebook: x1c_official